Simba & Tiuku

Simba & Tiuku

lauantai 4. marraskuuta 2017

VKO44

Tiuku on ollut meillä nyt viikon, maanantaina tuli 56vrk täyteen 1 astutuksesta.
Olen toki viisi vuotta ollut Tiukun elämässä tiiviisti mukana mutta esimerkiksi hoidossa se ei koskaan ole ollut meillä näin pitkään.  Tapoihini ei kuulu kehuskella omillani mutta nyt täytyy :)

Tiuku on "kotiutunut" meille loistavasti, solahti laumaan kuin kala veteen. Kotona on huomaamaton (jos nyt tuon kokoisena voi huomaamaton olla), pääosin nukkuu lähellä, ei häiriinny lapsista eikä toisista koirista eikä reagoi meteliin.

Lenkeillä kulkee mukana, metsässä juoksee vapaana mutta pidemmiltä lenkeiltä olen suosiolla jättänyt pois. Vastaantulevista vieraista koirista ei piittaa, kävelee ohi kuin ei huomaisikaan mutta omien kanssa on intoutunut spurttailemaan ja leikkimään <3

Todellakin siis voi alleviivata Tiukun olevan helppo koira arjessa eikä edes näin kriittinen ihminen kuin minä (tai Santtu) ole keksinyt siitä yhtään "ärsyttävää" piirrettä. Pentuja on tiedusteltu terapiakoiriksi ja mitä enemmän nyt Tiukua näen itse ja millainen tiedän Simban olevan (ja toimivan jo tällaisessa työssä), sitä vakuuttuneempi olen pentujen soveltuvuudesta myös eläinavusteiseen terapiatyöskentelyyn.

Lämpöjä ollaan mittailtu ahkerasti, koko viikon ne ovat vaihdelleet 37,4-37,9 asteessa. Ruokahalu on vaihtelevaa mutta syö edelleen kolmesti päivässä annoksensa. Tänään ollaan vuorokaudessa 61, lämmöt aamulla 37,4 ja aamuruoka maistui.

Blogia päivitän seuraavaksi kun on jotain kirjoitettavaa mutta päivittäisiä kuulumisia voi lukea meidän FB sivulta Funway Bordercollies.
Tiedustelut pennuista kuitenkin mieluiten spostilla
funwaydogs at gmail.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti